Tännepä sitä saavuttiin eilen, kun ensin oli Suomen halki matkattu junalla Kittilästä. Oli kurjaa lähteä, kun pohjoisessa olo on tuntunut todelliselta lomailulta, missä on saanut koulumurheet oikeasti unohtaa joksikin aikaa, vaikka poikaystävän vanhempien nurkissa koko aika kökittiin. Tuli kalasteltua, pyöräiltyä,  luonnossa lenkkeiltyä koiran kanssa sekä pelattua erilaisia ulkopelejä ja ammuttua jousipyssyllä. Tällä haavaa olen saanut parhaimmillani viidellä nuolella tuloksen 27, joten petrattavaa ja opettelua on vielä edessä, mutta kyllä jousiammunta tuntuu niin kivalta, että sitä voisi oikeasti alkaa harrastamaan. Pitää vain ostaa aikuisten jousi sitten, kun nyt ammuttiin lasten jousella, joka aikuisilla vastaa lähinnä lyhytjousta.

Ulkomaillakin piipahdettiin, kun kävimme  viime viikonloppuna Pajalassa markkinoilla eli Ruottissa. Sieltä sai muuten halvalla ruokaeineksiä. Ostin vaaleaa kuivattua leipää, mansikkamehua ja vadelmahilloa, niin maksoi yhteensä vain 10e. Tosi halpaa siis verrattuna siihen, mitä Suomessa maksaisi joku ostettu marjamehu. Muutenkin siellä oli markkinat oikean markkinan oloiset ja tunnelma hauska. Olisi vain pitänyt olla ruottin kruunuja matkassa, mutta eipä niitä saanut vaihettua, kun paikan ainoasta automaatista oli rahat loppu. No onneksi euroilla sain ostettua nuo eväät sentään ja ihan hyvällä kurssilla kuiten.

Ai niin näin ensimmäistä kertaa elämässäni vesicrossia Kittilässä. En tiennytkään, että moottorikelkoilla voi ajaa veden päällä kesällä, mutta näköjään voi. Tosin kyllä muutama kelkan uppoaminenkin nähtiin, kun moottorista loppui tehot kesken. Ei siinä henkilövahinkoja kuiten tullut, lähinnä heput vain kastuivat, mutta sehän on vesilajeissa riskinä. Harmi vain, että tuona crossi päivänä oli alle kymmenen astetta lämmintä ja vihmoi vettä, kun paria päivää aiemmin oltiin hellelukemissa. Rajoitti kylmä sää kyllä katsojia tapahtumalta.

Nyt pitääkin lähteä viemään pyykit pesuun, jotta huomenna voi pakata rinkan uudestaan. Uusi matka pian taas alkaa ja ihan kiva sinänsä. Kyllä täällä Helsingissä tuntuu tylsältä ja yksinäiseltä, kun ittekseen täytyy olla. Hauskempi se on kesä viettää ystävien ja perheen seurassa kuin ittekseen.