Olipahan varsinainen paniikkiherätys tälle aamua. Luin hesarin nettisivuja unisena, että joku onnettomuus on tapahtunut. Sitten alitajuntaani iskevät sanat Malága ja suomalaisia kuollut siellä. Tajuan, että isä oli tuolla alueella ja tähän aikaan ei varmasti montaa lomalentoa lähde takaisin Suomeen sieltä. Sitten alkaa kouriintuva paniikki nousta mielessä ja kädet alkavat täristä ja olen aivan hermostunut. Asiaa ei yhtään auta, että isän puhelin hälyttää turhaan ja kriisipuhelinnumero on varattuna. No ulkoministeriön linjasta pääsen läpi, mutta sielläkin jonotan ja lopulta kuulen, ettei isän nimeä listassa ole. Silti helpotuksen tunnetta ei tule.. Miksi isä ei silti vastaa? Miksi  ei ole ilmoittanut? mikä on?

Sitten saan lopulta isäni kiinni.. He olivat olleet toisessa linja-autossa, mikä ei joutunut onnettomuuteen. Mutta olivat tulleet tuolla lennolla kyllä, mistä puuttui se turmabussin matkustajat. *helpotuksenhuokaus* Onneksi on tuollaisia numeroita, mihin voi soittaa ja kysellä, onko omainen joutunut onnettomuuteen. Epätietoisuus itselläkin vaivasi eniten, vaikka kuulinkin ettei nimeä listalla ollut, niin silti ei uskonut mihinkään ennenkuin puheluun vastattiin. Sekava olo,  mutta noita läheltä piti tilanteita meidän suvulle tapahtuu. Niin ja edelleen minua ihmetyttää.. Miksi isä ei ilmoittanut minulle heti olevansa kunnossa? Omalle lapselleen? No hankala nähdä toisen toimia ko. tilanteessa.. Taisi olla aika sekavassa mielentilassa itsekin vielä. Lentokoneessa oli ollut vaisu tunnelma ja  lentokentällä taas hirveä hulabaloo. Media siellä pörräsi ja kriisiryhmä yritti auttaa. Varmasti itse kukin voisi olla aika sekavassa mielentilassa, että entä jos olisikin ollut siinä bussissa itse. Ehkä sitä on sen verran paniikissa itse, ettei älyä toimia rationaalisesti, että soittaisi lähimmille, että on kunnossa. Tosin olisinko edes herännytkään yöllä soittoon, ehkä, ehkä en.