Mie eilen rupesin miettimään, että mitä tein keväällä. En muistanut. Yritin tosissani pohtia tekemisiäni, mutta edelleen viimeiset tarkat muistikuvat ovat helmikuun lopusta. Sen jälkeen satunnaisia muistikuvia, mutta en osaa ollenkaan hahmottaa niitä tarkemmin mihinkään tiettyyn ajankohtaan. Muistan vasta toukokuun 24. jälkeiset tapahtumat, mutta helmikuun lopusta toukokuun loppuun on pitkä aika.. Mitä silloin tein?

Ehkä en huolestuisi asiasta niin, jos tosiaan olisin juhlinut, juonut tolkuttomasti, käyttänyt huumeita eli elänyt kuin nuoret julkkikset. No mutta kun en elänyt niin. Minä vain pakersin, tein kouluhommia, tein jonkun kesken olevan kouluprojektin, luin tenttiin, etsin aineistoa, murehdin gradua. Eli koko aika on pyörinyt vain koulun ympärillä. Tiedän kyllä käyneeni koulussa ja tehneeni kouluhommat, mutta en muista asioita tarkemmin ja se on aika huolestuttavaa. Oliko minulla niin valtava stressi, että aivot bloggaavat ajan pois? Vai mitä miulla oli?

No mutta se on ohi ja ei enää ikinä samanlaista. Toivon, että lähipiirini ravistelee minut väkisin pois tuollaisesta kauhuntilasta, mistä ei muista jälkikäteen, jos ikinä näkevät minun oireilevan uudelleen samalla tavalla. Ehkä olisin havahtunut aiemmin, jos olisin huomannut tilanteeni, mutta vasta jälkeenpäin kaiken tajusin. Pyydänkin anteeksi kaikilta ystäviltäni ja poikaystävältäni, jos en ole ollut aina läsnä. Pieni ihminen ei vain näytä aina kestävän kaikkea, mitä hänen päälleen sälytetään. Ja jos minä saan päättää, niin ei enää ikinä tällaista kevättä. Minä haluan muistaa, olla läsnä, nauraa ja olla hyväntuulinen. En halua harhailla tuskaisessa olotilassa, kun kaikki tekemättömät hommat tuntuvat kaatuvan niskaan. Nyt tiedostan itseni jälleen ja tunnen eri tunnetiloja. Niskaa ei koko ajan särje, kun jännitän sitä tahdottomasti eli paluu normaaliuteen on alkanut. Ja se on suuri helpotus!