Umh.. Olen tänään syönyt sitä jonkin verran, ehkä vajaa 100g ja tuntuu, että nyt saa riittää hetkeksi. Töissä tänään pussitettiin halloweenia varten sellaisia suklaapusseja ja ilmeisesti tehtaalla  olivat olleet säädöt välillä pielessä. Kahdessa lavallisessa suklaata oli 130 viallista pussia, jotka olivat muuten kunnossa, mutta olivat alareunasta ainakin osittain auki, joten suklaat eivät niissä pysyisi. Ja enpä minäkään kyllä rikkonaista pussia kaupasta kotiin kantaisi. No noita suklaita sai sitten vapaasti syödä ja viedä kotiin, joten minunkin mukaan tarttui kuutisen pussia. Huomenna ehkä tuon lisää vielä, joten ei ole vaikea arvata, mitä vieraille tarjoillaan tässä asunnossa.

Olen myös alkanut pohtia Joensuun asuntoni irtisanomista. Vielä en ole mitään päätöksiä tehnyt, mutta ajattelin pitää sen vain loka- tai marraskuun loppuun saakka. Ensin suunnittelin tyhjentäväni asunnon jo lokakuussa, mutta sen vkl on sen verran lukkoon lyötyjä, joten marraskuu voisi olla parempi. No vielä tässä ehtii pähkäilemään eikä tarvitse lyödä lukkoon mitään, kun miulla on kuitenkin vain kuukauden irtisanomisaika.