Mitähän mie osaisin oikein sanoa enää.. Elämä vilisee silmissä tai siis sen päämäärättömyys. Nyt kai sitä onlopultakin tiedostanut olevansa siinä vaiheessa elämää, mitä vietetään seuraavat 40 vuotta. Huokaus. En vain ole löytänyt mitään hyviä kiintopisteitä siitä vieläkään sen jälkeen, kun kaikke olemassa olleet hävisivät viime vuoden murroksissa. Tässä on syksy mennyt sijaisuuksia tehdessä ja yllättävän hyvin niitä on kyllä ollut. Mutta onko tämä minun ala? huuh en tiedä. Sitten kaikki ihmissuhdekuviot.. gah! Joskus sitä olisi hyvä elää menneessä ajassa ja ottaa se, joka käsketään. Tosin siinäkään ei ehkä lykästäisi. Hurm. Nyt on ajatukset ihan sikin sokin, kun nukuin liian vähän ja töissä vierähti se 10 tuntia, joten enköhän ala könyämään sängyn suuntaan ja uneksimaan oaremmasta huomisesta.