Huhhuh.. Kylläpä on rankkaa olla opettaja ja vielä yläasteella. Ne tunnit on kivoja, missä on mukavia oppilaita, mutta mitä tehdä oppilaille, joita opetus ei kiinnosta ja jotka tekevät suunnilleen mitä haluavat, jos sille päälle sattuvat. Kun jälki-istuntoon hankala jättää sijaisena (ja auttaisiko se edes?!?) , niin vähän on heikonlaiset nuo vaikuttamisen keinot. No onneksi pahinta ryhmää ei ole enää huomenna, vaan silloin on kaksi mukavaa ja yksi siedettävä. Mutta jostainhan se raha on tienattava, joten ei auta itku markkinoilla. Toivottavasti vaan palkkaa alkaa näkyä jo kuun loppupuolella tai tässä ollaan pian taas helisemässä ongelmien kanssa. No mutta töitä on kuitenkin luvassa ainakin taas ensi viikoksi ja sitä seuraavan viikon alkuun, mikä on aina mainio hommeli.

Tänään kävin muuten toisessakin työssä eli koulun jälkeen avustamassa yhtä naista liikkumisessa. Hää on pyörätuolissa, mutta hänellä on sellainen erikoispyörä, että pääsee sillä huristamaan. Kävimmekin kahden tunnin lenkin yhdessä ja se kyllä virkisti pitkän työpäivän päätteeksi. Tosin onnistuin ketjut tiputtamaan pyörästä, enkä olisi niitä itse saanut paikoilleen. Onneksi kuitenkin ystävällinen miekkonen tuli hätiin ja sai laitettua ketjun paikoilleen, kun siinä piti vielä ruuvata joku osa irti. Eihän miulla olisi ollut tarvittavia juttuja mukana, kun en leathermania edes omista. Mutta apu osui ja kolahti ja kiitoksia vielä tälle tuntemattomalle apumiehelle, jonka ansiosta matkamme jatkui ja molemmat pääsimme lopulta kotiin. Nyt on sitten reissusta toivuttu ja pitäisi alkaa vielä huomisen tunnit valmistelemaan.